Mari Laurenius — kuka olen

Omakohtaisesta kokemuksesta tiedän, että on haastavaa olla vanhempi ja pyrkiä tekemään kasvattajana parhaansa. Vielä enemmän harmittaa kun muutaman vuoden liian myöhään ymmärtää, mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä kaikkea olisi Lue lisää

Tehdään ihan oikea palapeli

Tehdään ihan oikea palapeli

Palapeli on meille kaikille tuttu ja kaikki me olemme niitä tehneet, jotkut vielä aikuisenakin. Silti emme tule ajatelleeksi, kuinka tärkeitä ne ovat lapsen kehitykselle myös matemaattinen ajattelu kehittyy palapelien myötä. Ne kehittävät Lue lisää

Tuleeko lapsestasi tyhmempi kuin sinä?

Tuleeko lapsestasi tyhmempi kuin sinä?

  Suomalaisten älykkyys laskee, eikä syytä osaa sanoa kukaan. Älykkäin ja koulutetuin sukupolvi syntyi 70-luvun lopulla. Sen jälkeen on älykkyys hiipunut hitaasti, mutta varmasti. Tiedot perustuvat laskeviin Pisa-tuloksiin ja Suomen Lue lisää

Kaikki oppivat matematiikkaa

Kaikki oppivat matematiikkaa

Kaikki voivat oppia matematiikkaa. Se ei ole salatiedettä, eikä edes kovin vaikeaa. Kunhan tietää, miten edetä ja saa apua tarvittaessa. Silti sen oppiminen ei ole itsestään selvää. Surullista on, että Kansallinen koulutuksen Lue lisää